Kiovan Dynamo kohtaa aikin

 

blogi_clip_image001
Kiovan big lady

Kävin pitämässä kaikkien aikojen ensimmäisen Daitoryu aikijujutsu seminaarin 12. – 17. marraskuuta 2008 Ukrainassa. Harjoittelimme viisi täyttä päivää Kiovan keskustassa olevalla kasarmialueella. Leirille osallistui kaksi eri Daitoryu -opintoryhmää, Kiovasta ja Poltavasta, sekä Ukrainan erikoisjoukkojen sotilaita.

Paikalliset harjoittelijat pitävät kovasta harjoittelusta, ovat hyvin motivoituneita ja nopeita oppimaan. Hymyä riitti vaikka harjoittelimme kuusi tuntia päivässä. Osallistujien mielestä seminaari oli vuoden ehdoton huippukokemus ja he sanoivat odottavansa kärsimättöminä seuraavaa Daitoryu aikijujutsu seminaaria kanssani.Ukrainan ystävälliset miehet ja naiset onnistuivat järjestelyissään loistavasti. Treenaamisen lisäksi tutustuin luonnollisesti Kiovan kauniiseen kaupunkiin sekä ukrainalaisen kulinarismin ja tislaamoteollisuuden huipputuotteisiin. Tässä maassa on reipas meininki.

Zanshin
Zanshin
Soden-tekniikkaa opettamassa
Andrey, Jyrki ja Igor
Soden-tekniikkaa opettamassa
Soden-tekniikkaa opettamassa
Leiriläisiä
Leiriläisiä
Saitsarilla kultakupolien kaupungissa
Saitsarilla kultakupolien kaupungissa

 

Mamasan ja lähtöryypyt
Mamasan ja lähtöryypyt

Jyrki Rytilä

Daitoryuta Karibialla

 

vaantoSuomalaiset opettamassa japanilaista budolajia Ranskan Karibian saarilla, kuulostaa ehkä epätodennäköiseltä yhdistelmältä. Näin kuitenkin kävi, kun Jyrki kutsuttiin Guadeloupeen opettamaan Daitoryuta. Matkaan lähti kolme henkeä Jyrki, minä (Jyri) ja Jean Ranskasta. Jean on myös Takumakain treenaajia ja hän toimi matkan tulkkina, koska meidän muiden ranskankielen taidot ovat olemattomia.

Guadeloupessa oli vastassa pieni ryhmä Daitoryusta hyvin innostuneita miehiä. Ryhmä oli pieni, mutta miehet isoja ja mustia. Harvemmin pääsee treenaamaan sellaisten karpaasien kanssa. Aluksi ilmassa oli pientä testausta. He halusivat kokeilla toimiiko meidän tekniikat oikeasti. Ilmeisesti ne toimi riittävän vakuuttavasti, sillä loppuaika sujuin hyvin hyvässä treenihengessä. Liialliselta painimiselta vältyttiin vaikka treenit pidettiin paikallisen koulun molskilla.

 

ryhmakuvaGuadeloupen porukka oli, oman treenaamisen lisäksi, erityisen kiinnostuneita Daitoryun opettamisesta koululaisille. Pidimme kahtena päivänä harjoituksia 10-16 vuotiaille koululaisille. Näissä tehtiin enemmmänkin erilaisia liikkumis- ja ukemiharjoituksia. Varsinaista tekniikkaa harjoiteltiin hieman vähemmän kuin muissa harjoituksissa. Nuoret harjoittelivat todella iloisella mielellä ja treeneissä oli hyvä fiilis. Vaikka välillä pientä kaaosta oli ilmassa, kun noin 20 innokasta koululaista pyöriin toistensa päällä. Paikalliseen tapoihin ei tuntunut kuuluvan erillisten urheiluasujen käyttö. Koululaiset treenasivat farkut tai shortsit jalassa ja koulun t-paita päällä, eli samoissa varusteissa kuin muillakin oppitunneilla.

rommitAikaa jäi myös katsella saarten kaunista luotoa ja tutustua paikalliseen kultuuriin. Erityisesti ruoka- ja juomakulttuuriin paneuduimme huolella. Paljolti merenantimista koostuva kreoliruoka oli hyvin maittavaa. Juomapuoli keskittyi paikalliseen tarjontaa, eli rommiin. Rommista voi todeta, että se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Onhan se myös Guadeloupen tärkeimpiä vientituotteita.

 

Jyri Lamminmäki

”I’ve lost interest in wooden swords.”

”The instant the blade tore open his flesh, the bright disk of the sun soared up behind his eyelids and exploded, lighting the sky for an instant.”

blogi_4Recently, I was in Hellsinki re-orienting myself with Daito-Ryu Aiki-Jujutsu. The study, the practice, the exploration of its philosophy, something that I count on for balance and excitement. It is a parallel-reality without deceit. It is a reality of action. Words may fail to express meaning but action is movement. I traveled to Hellsinki to train with a renegade Master. Amatsu Sensei, an ardent pupil of the revered Hisa Sensei, exuded an approach to this martial art that was so basic it changed my perspective.

Perhaps at its deepest roots, philosophy is action. Before it is words and after the words may not adequately express the meaning, philosophy is energy. An unstoppable mass that surrounds us. With the proper training we may step into this mass. We may find a different dimension to space. A bigger picture, a freedom from restraint. From little pieces there becomes a body. Efficient, directed, crushing.

”I’ve lost interest in wooden swords.” There comes a time when the pieces aren’t enough. When a body of understanding must be embraced. The practice of Soden techniques completes the Samurai. There is no throwing away of an opponent. There is no standing face to face. These waza are not beautiful, Amatsu Sensei would repeat. They are effective, they are brutal, they are simple. So simple it takes years to strip away our bloated, sluggish beliefs of what is movement. There is in and there is out. Holding on to something is what weighs us down. We think we walk but we crawl. Standing up though, there is nothing dragging us from behind.

The spirit of the Samurai is the opening up of oneself to the world. In the Samurai’s daily approach, there is a search for harmony. Art is a necessary balance for the possibility of losing one’s life in an instant. Harmony is a single moment and since a moment may mean death, other moments are necessary that mean a fullness. The experience of every moment dies with the frailty of the human body. The character from a pen, the stroke of a brush, the arrangement of one flower. Single instances of life that are born, realized and die. Art is the opportunity for everyday life to converge with action. It is the harmony of the pen and the sword. Art is an extension of oneself through the endless rehearsals of life. It is about not being a staged character. Seppuku is the final action, the literal action of the Samurai opening himself to the world. If it has been a full life, the experience will explode like the rising of a brilliant sun, behind the eyes, lighting the sky for an instant.

On a personal note I would like to thank Amatsu Sensei for tireless teaching. I would also like to thank the Finns that welcomed me without constraints. There are many,* but I will mention only three. Jyrki, Marko, and Mikko. Aside from the fact that I didn’t think it humanly possible to drink so much liquor, there was a tenderness that is so rare to encounter. No doubt, the profound nature to my experience was due, in part, to the warmth and caring of these fine gentlemen. I have been spelling the city’s name with a double l because the time was sacred. Outside of the circle of that experience is the profane. It was a kind of Hell leaving. Outside of the circle I am burned by the ordinary. Hellsinki is a state of mind. If there is nothing else that I can predict, I know I will return.

By Kenneth M. Freeman

* All quotes from Mishima

Daitoryuta Tallinnassa

Tallinnassa pidettiin 24.–25.3.2007 Daitoryu-leiri. Opettajiksi oli kutsuttu Suomen pääopettajat Jyrki Rytilä ja Marko Kempas. Jyrkille tuli viime hetkellä este, joten minä lähdin Markon avustajaksi.

Matkalla Tallinaan pohdimme, mitä opettaa, ja päätimme, että emme tee kiinteää suunnitelmaa vaan etenemme tilanteen mukaan. Tarkoitus oli antaa yleiskuva siitä, mitä Daitoryu on, ja korostaa perusideoita: liikkumista, vartalon käyttöä ja horjuttamista. Sovimme, että pitkän alkupuheen sijasta Marko kertoo parilla sanalla Daitoryusta ja tekee sen jälkeen koko ikkajoun läpi. Ikkajousta näkyvät em. ideat ja se, että Daitoryussa vastustajaa ei heitetä pois vaan kaadetaan omien jalkojen eteen. Näyttäminen on selkeämpää kuin pelkkä selittäminen, eikä harjoitusaikaa kannata käyttää pelkkään puhumiseen – jutella voi tauoilla ja väliajoilla.

Ensimmäisissä harjoituksissa osallistujia oli luullakseni yli 20, vaikka en laskenut tarkkaa määrää. Paikalla oli sekä virolaisia, jotka kaikki ymmärsivät suomea, että viron venäläisiä, joille opetuskielenä toimi englanti. Kaikki käyttivät valkoista vyötä, vaikka mukana oli pitkälle edistyneitä aikidon ja muiden budolajien harrastajia. Hakamaa emme leirillä käyttäneet.

Sali oli korkea ja tatami oli tilava joka suuntaan ja pinnaltaan hyvä, joten harjoittelu oli tilojen puolesta miellyttävää. Ensimmäinen harjoitus aloitettiin tekemällä daitoryun perusvenyttely ja osa aikikemposta, loppuosa tehtiin myöhempien harjoitusten yhteydessä. Tämän jälkeen Marko sovitusti puhui lyhyesti ja teki ikkajoun läpi, sitten aloitimme tekniikkaharjoittelun ippondorista.

Välittömästi kävi ilmi, että leiriläiset ovat asiasta kiinnostuneita ja taitavia harjoittelijoita: he seurasivat tarkkaavaisesti Markon opetusta ja tekivät ensimmäiset suoritukset rauhallisesti ja keskittyneesti pyrkien oikeaan suoritukseen ennemmin kuin kovaan vauhtiin. Silti harjoittelun intensiteetti oli hyvä: suoritukset olivat rauhallisia mutta tekeminen jatkuvaa, ilman taukoja. Suomessa monet aloittelijat ja jotkut edistyneemmätkin saattavat käyttää 10 minuutin ajasta 8 puhumiseen ja 2 tekemiseen. Myös leiriläisten rentous teki minuun vaikutuksen: yleensä daitoryun aloittavat jännittävät aivan liikaa lihaksiaan, mutta leiriläisillä sitä ongelmaa ei ollut.

Ippondorin jälkeen ensimmäisissä harjoituksissa tehtiin vielä neljä tekniikkaa. Koko leirin ajan yhteen tekniikkaan käytettiin aikaa n. 20 min. Leiriläisten taso näkyy siitä, että jokainen leiriläinen oppi vähintään auttavasti jokaisen tekniikan, vaikka asiat olivat uusia ja aika lyhyt. Tämä siitä huolimatta, että yksi harjoittelijoista oli sokea ja yksi oli harjoitellut aikidoa alle puoli vuotta.

Ensimmäisenä päivänä oli kaksi kahden tunnin ja yksi puolentoista tunnin harjoitus. Niiden aikana käytiin läpi ensimmäisen, toisen ja kolmannen danin tekniikoita samoin kuin aikiharjoituksia. Koko ajan leiriläisten harjoittelun intensiteetti oli yhtä hyvää kuin alussa väsymyksestä ja monien tekniikoiden tuskallisuudesta huolimatta.

Toisena päivänä sali oli vaihtunut, ja nyt päästiin harjoittelemaan kunnon pommisuojassa. Tilaa oli kuitenkin riittävästi. Toisen päivän aikana harjoiteltiin kerran kaksi tuntia kerran puolitoista. Marko opetti nyt erilaisia tekniikoita veistä vastaan. Harjoittelun laatu oli edelleen erinomaista, minkäänlaisen väsymyksen tai kyllästymisen merkkejä ei näkynyt. Koko leirin ajan osallistujat lisäksi tekivät hyviä kysymyksiä, he eivät pelkästään toistaneet näytettyä tekniikkaa vaan myös miettivät oikeaa tapaa toimia. Itse asiassa leiriläiset oppivat niin nopeasti, että koko porukka olisi ollut siltä seisomalta valmis kuudennen kyun kokeisiin ja suuri osa vielä viidennenkin.

Tärkein asia, joka minulle jäi mieleen leiristä, oli harjoitusten hyvä ilmapiiri. Oli todella hauskaa opettaa taitavia ja asiasta kiinnostuneita ihmisiä jotka selvästi nauttivat harjoittelusta. Tunsin, että osallistuessani harjoituksiin opin itse paljon uutta. Olen iloinen että sain olla mukana leirillä, ja jatkossa olen tilaisuuden tullen aina valmis lähtemään Tallinaan uudestaan.

Terho Korhonen

Kovalla sykkeellä

IMG_5122

Maamme ensimmäinen Daitoryu Aikijujutsu ryhmä, Fudoshin ry, aloitti toimintansa noin 12 vuotta sitten vuonna 1994. Harjoitukset käynnistyivät kun onnistuimme vuokraamaan harjoitustilaa eräältä ninja-seuralta Helsingin Vallilasta. Harjoitusalustana olivat kymmeniä vuosia hikeä keränneet Helsingin Tarmon vanhat painimatot, jotka olivat lähestulkoon hajoamistilassa. Epäilyttävän näköinen itiöpilvi pöllähti ilmoille aina kun mattoihin kopautti vähän kovemmin. Pienen salin keskellä oli tolppa, jota piti alituisesti vahtia, ettei siihen olisi osunut harjoituksen aikana. Suihku oli alakerrassa. Luonnollisesti käytimme sitä harjoitusten jälkeen. Eräänä päivänä huomasimme, että suihkuun oli muuttanut asumaan rock-yhtye. Bändillä oli suihkussamme sängyt, matot lattialla ja jääkaappi. Aika kodikasta. Talokin päätettiin purkaa.

Puitteet olivat alussa vaatimattomat mutta vastaavasti treenattiin kovalla sykkeellä. Aivan ensimmäisissä harjoituksissa oli mukana harjoittelijoita, jotka vielä tänäkin päivänä mustavöisinä harjoittelevat. Jostain syystä salille alkoi pian ilmestyä todella isokokoisia kehonrakentajia ja yksi riski voimanostaja treenaamaan. Voimanostajan penkkipunnerrus sujui hyvin ja oli reippaasti yli 200 kiloa. Sellaista kättä on vaikea vääntää.

Harjoituksemme alkavat lämmittelyllä ja lajinomaisilla perusharjoitteilla. Eräässä harjoituksessa parin minuutin treenaamisen jälkeen meidän bodareillamme meni niin sanotusti lihakset pumppiin. Tämä tarkoittaa sitä, että lihakset ovat niin täynnä verta ja turvoksissa ettei niitä pysty liikuttamaan. Tässä vaiheessa sitten kehoaan rakentavat huilasivat rivissä salin seinustalla olevalla penkillä samalla kun muut jatkoivat harjoituksia. Kädet ja jalat jotenkin oudosti sojottivat sivuille, vähän niin kuin lumiukolla. Silmät sentään liikkuivat. Yksi kehonrakentajista sanoi myöhemmin, että hänen painonsa putosi kahdeksan kiloa sen yhden harjoituksen seurauksena ja ettei hän varmaan voi jatkaa meidän kanssamme. Vaimo oli kuulemma kysynyt, että ”miten susta on tullut noin laiha?”.

Pian pääsimme muuttamaan parempiin tiloihin ninjojen kanssa. Tilat olivat Lindströmin pesulan ylimmän kerroksen hulppeat 460 neliötä kattoikkunoineen. Haimme Vaasasta itsellemme ”uudet” tatamit meillä treenanneen torikauppiaan autolla. Tatamit olivat Kiovan tatamikombinaatin tuotantoa ja aika huonokuntoisia. Meillä on näistä viidestäkymmenestä tatamista jäljellä vielä viisi mattoa. Näissä tiloissa alkoi Daitoryun harjoittelu kesällä 1995, kun Umei sensei tuli pitämään seminaaria.

Treeneihin tuli lisää porukkaa. Alakerran ruuvifirman rouva kysyi kerran hississä minulta, ”mitä te siellä oikein teette kun teiltä sieltä yläkerrasta kuuluu töminää”. Sitten hän jatkoi huolestuneen näköisenä kysymällä, ”että heittelettekö te toisianne siellä”. Kun vastasin myöntävästi, niin kyseinen rouva oli hiljaa ja tuijotti minua mykistyneenä suu auki. Tunsin tekeväni jotain merkittävää.

Aloitimme tyhjästä ja ilman rahaa. Kahdentoista vuoden tiiviin harjoittelun tulokset kuitenkin näkyvät. Meillä on nyt 22 Daitoryu Aikijujutsun mustaa vyötä Suomessa ja hyvät suhteet lajin emämaahan Japaniin. Marko Kempas perusti uuden ryhmän Maunulaan pari kuukautta sitten. Alkuaikojen intoa riittää vielä.

Bloggaaminen on henkilökohtaista julkaisemista. Mielipiteet ovat omiani. Kommentit ovat tervetulleita.

Jyrki Rytilä

Daitoryu Aikijujutsu Takumakai