Jyrki ja Jyri tekivät harjoitusmatkan joulukuun 4. – 15. päivä Osakaan. Molemmille herroille se oli jo toinen harjoitusmatka Japaniin tänä vuonna. Jyrin edellinen matka oli kyllä vain päivän mittainen ja se johtui onnekkaasta koneen vaihdon missaamisesta Kansain lentokentällä. Jyrkin edellinen matka Toukokuussa kesti sentään viisi viikkoa.

Koska piipahdimme vain lyhyeksi aikaa, oli kiire treenata ja edustaa. Oli todella mukavaa nähdä taas tutut treenikaverit ja rakkaat opettajat. Miehemme Fudoshin dojolta, Visa Myllytaus, joka paraikaa opiskelee Osakassa, liittyi seuraamme harjoittelemaan. Väkivahva Australialainen, Grant Periott, yritti myös pysytellä vauhdissamme mukana välillä siinä jopa onnistuen. Harjoittelimme kuten tapana on aamuin, päivin ja illoin Takumakain opettajien yksityisopissa ja muuten vain yleisissä treeneissä paikallista treenikansaa heitellen. Erityisesti Takumakain huippuopettajat – Amatsu, Kawabe ja Kobayashi senseit – panostivat opettamiseemme paljon aikaa ja vaivaa. Luonnollisesti kävimme iltaisin porukalla syömässä sumopainijoiden ruokaa eli chankonabea ynnä muita ”äijäruokia”.

Japanissa on joulukuussa ”pikkujoulukausi” kuten täällä Suomessakin. Japanissa tällaisia bileitä kutsutaan nimellä ”bonenkai”. Bonenkai on ”vuoden unohtamisen juhla”, japanilaisten vuoden loppupuolella ruokailun ja seurustelun merkeissä järjestämä ravintolailta, joka muistuttaa jossain määrin suomalaisten työpaikkojen pikkujoulua. Työtovereiden ja nyt tässä tapauksessa treenikavereiden kesken syödään ja juodaan niin paljon kun voidaan ja riittävän seurustelun jälkeen jokaisen onkin helppoa tehdä ryhmän edessä kaikenlaisia lupauksia seuraavalle vuodelle. Itse lupasin treenata lujaa, tutkia vartalon käyttöä ja kehittyä aikissa.

Takumakain pääopettaja Kawabe sensei on tulossa tänne meitä opettamaan Tammikuun puolessavälissä. Samalla hän osallistuu yhdessä Hontai Yoshin ryun Mikko Sallisen kanssa järjestämäämme Koryu 2009 tapahtumaan (http://www.nishi.fi/koryu/). Kobayashi sensei, Takumakain kakkosmies, on tulossa maaliskuussa viikoksi ja minulle läheinen Amatsu sensei Heinäkuussa. Nyt tuntuu taas siltä että ennen kesää taidan kyllä löytää itseni taas Osakasta treenaamasta. Pakkohan se on kun edellä mainitut opettajat ja erityisesti Amatsu sensei sitä minulta pyysivät (^^).

Jyrki Rytilä

Kävin pitämässä kaikkien aikojen ensimmäisen Daitoryu aikijujutsu seminaarin 12. – 17. marraskuuta 2008 Ukrainassa. Harjoittelimme viisi täyttä päivää Kiovan keskustassa olevalla kasarmialueella. Leirille osallistui kaksi eri Daitoryu -opintoryhmää, Kiovasta ja Poltavasta, sekä Ukrainan erikoisjoukkojen sotilaita.

Paikalliset harjoittelijat pitävät kovasta harjoittelusta, ovat hyvin motivoituneita ja nopeita oppimaan. Hymyä riitti vaikka harjoittelimme kuusi tuntia päivässä. Osallistujien mielestä seminaari oli vuoden ehdoton huippukokemus ja he sanoivat odottavansa kärsimättöminä seuraavaa Daitoryu aikijujutsu seminaaria kanssani.Ukrainan ystävälliset miehet ja naiset onnistuivat järjestelyissään loistavasti. Treenaamisen lisäksi tutustuin luonnollisesti Kiovan kauniiseen kaupunkiin sekä ukrainalaisen kulinarismin ja tislaamoteollisuuden huipputuotteisiin. Tässä maassa on reipas meininki.

Jyrki Rytilä

Suomalaiset opettamassa japanilaista budolajia Ranskan Karibian saarilla, kuulostaa ehkä epätodennäköiseltä yhdistelmältä. Näin kuitenkin kävi, kun Jyrki kutsuttiin Guadeloupeen opettamaan Daitoryuta. Matkaan lähti kolme henkeä Jyrki, minä (Jyri) ja Jean Ranskasta. Jean on myös Takumakain treenaajia ja hän toimi matkan tulkkina, koska meidän muiden ranskankielen taidot ovat olemattomia.

Guadeloupessa oli vastassa pieni ryhmä Daitoryusta hyvin innostuneita miehiä. Ryhmä oli pieni, mutta miehet isoja ja mustia. Harvemmin pääsee treenaamaan sellaisten karpaasien kanssa. Aluksi ilmassa oli pientä testausta. He halusivat kokeilla toimiiko meidän tekniikat oikeasti. Ilmeisesti ne toimi riittävän vakuuttavasti, sillä loppuaika sujuin hyvin hyvässä treenihengessä. Liialliselta painimiselta vältyttiin vaikka treenit pidettiin paikallisen koulun molskilla.

Guadeloupen porukka oli, oman treenaamisen lisäksi, erityisen kiinnostuneita Daitoryun opettamisesta koululaisille. Pidimme kahtena päivänä harjoituksia 10-16 vuotiaille koululaisille. Näissä tehtiin enemmmänkin erilaisia liikkumis- ja ukemiharjoituksia. Varsinaista tekniikkaa harjoiteltiin hieman vähemmän kuin muissa harjoituksissa. Nuoret harjoittelivat todella iloisella mielellä ja treeneissä oli hyvä fiilis. Vaikka välillä pientä kaaosta oli ilmassa, kun noin 20 innokasta koululaista pyöriin toistensa päällä. Paikalliseen tapoihin ei tuntunut kuuluvan erillisten urheiluasujen käyttö. Koululaiset treenasivat farkut tai shortsit jalassa ja koulun t-paita päällä, eli samoissa varusteissa kuin muillakin oppitunneilla.

Aikaa jäi myös katsella saarten kaunista luotoa ja tutustua paikalliseen kultuuriin. Erityisesti ruoka- ja juomakulttuuriin paneuduimme huolella. Paljolti merenantimista koostuva kreoliruoka oli hyvin maittavaa. Juomapuoli keskittyi paikalliseen tarjontaa, eli rommiin. Rommista voi todeta, että se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Onhan se myös Guadeloupen tärkeimpiä vientituotteita.

Jyri Lamminmäki

Tallinnassa pidettiin 24.–25.3.2007 Daitoryu-leiri. Opettajiksi oli kutsuttu Suomen pääopettajat Jyrki Rytilä ja Marko Kempas. Jyrkille tuli viime hetkellä este, joten minä lähdin Markon avustajaksi.

Matkalla Tallinaan pohdimme, mitä opettaa, ja päätimme, että emme tee kiinteää suunnitelmaa vaan etenemme tilanteen mukaan. Tarkoitus oli antaa yleiskuva siitä, mitä Daitoryu on, ja korostaa perusideoita: liikkumista, vartalon käyttöä ja horjuttamista. Sovimme, että pitkän alkupuheen sijasta Marko kertoo parilla sanalla Daitoryusta ja tekee sen jälkeen koko ikkajoun läpi. Ikkajousta näkyvät em. ideat ja se, että Daitoryussa vastustajaa ei heitetä pois vaan kaadetaan omien jalkojen eteen. Näyttäminen on selkeämpää kuin pelkkä selittäminen, eikä harjoitusaikaa kannata käyttää pelkkään puhumiseen – jutella voi tauoilla ja väliajoilla.

Ensimmäisissä harjoituksissa osallistujia oli luullakseni yli 20, vaikka en laskenut tarkkaa määrää. Paikalla oli sekä virolaisia, jotka kaikki ymmärsivät suomea, että viron venäläisiä, joille opetuskielenä toimi englanti. Kaikki käyttivät valkoista vyötä, vaikka mukana oli pitkälle edistyneitä aikidon ja muiden budolajien harrastajia. Hakamaa emme leirillä käyttäneet.

Sali oli korkea ja tatami oli tilava joka suuntaan ja pinnaltaan hyvä, joten harjoittelu oli tilojen puolesta miellyttävää. Ensimmäinen harjoitus aloitettiin tekemällä daitoryun perusvenyttely ja osa aikikemposta, loppuosa tehtiin myöhempien harjoitusten yhteydessä. Tämän jälkeen Marko sovitusti puhui lyhyesti ja teki ikkajoun läpi, sitten aloitimme tekniikkaharjoittelun ippondorista.

Välittömästi kävi ilmi, että leiriläiset ovat asiasta kiinnostuneita ja taitavia harjoittelijoita: he seurasivat tarkkaavaisesti Markon opetusta ja tekivät ensimmäiset suoritukset rauhallisesti ja keskittyneesti pyrkien oikeaan suoritukseen ennemmin kuin kovaan vauhtiin. Silti harjoittelun intensiteetti oli hyvä: suoritukset olivat rauhallisia mutta tekeminen jatkuvaa, ilman taukoja. Suomessa monet aloittelijat ja jotkut edistyneemmätkin saattavat käyttää 10 minuutin ajasta 8 puhumiseen ja 2 tekemiseen. Myös leiriläisten rentous teki minuun vaikutuksen: yleensä daitoryun aloittavat jännittävät aivan liikaa lihaksiaan, mutta leiriläisillä sitä ongelmaa ei ollut.

Ippondorin jälkeen ensimmäisissä harjoituksissa tehtiin vielä neljä tekniikkaa. Koko leirin ajan yhteen tekniikkaan käytettiin aikaa n. 20 min. Leiriläisten taso näkyy siitä, että jokainen leiriläinen oppi vähintään auttavasti jokaisen tekniikan, vaikka asiat olivat uusia ja aika lyhyt. Tämä siitä huolimatta, että yksi harjoittelijoista oli sokea ja yksi oli harjoitellut aikidoa alle puoli vuotta.

Ensimmäisenä päivänä oli kaksi kahden tunnin ja yksi puolentoista tunnin harjoitus. Niiden aikana käytiin läpi ensimmäisen, toisen ja kolmannen danin tekniikoita samoin kuin aikiharjoituksia. Koko ajan leiriläisten harjoittelun intensiteetti oli yhtä hyvää kuin alussa väsymyksestä ja monien tekniikoiden tuskallisuudesta huolimatta.

Toisena päivänä sali oli vaihtunut, ja nyt päästiin harjoittelemaan kunnon pommisuojassa. Tilaa oli kuitenkin riittävästi. Toisen päivän aikana harjoiteltiin kerran kaksi tuntia kerran puolitoista. Marko opetti nyt erilaisia tekniikoita veistä vastaan. Harjoittelun laatu oli edelleen erinomaista, minkäänlaisen väsymyksen tai kyllästymisen merkkejä ei näkynyt. Koko leirin ajan osallistujat lisäksi tekivät hyviä kysymyksiä, he eivät pelkästään toistaneet näytettyä tekniikkaa vaan myös miettivät oikeaa tapaa toimia. Itse asiassa leiriläiset oppivat niin nopeasti, että koko porukka olisi ollut siltä seisomalta valmis kuudennen kyun kokeisiin ja suuri osa vielä viidennenkin.

Tärkein asia, joka minulle jäi mieleen leiristä, oli harjoitusten hyvä ilmapiiri. Oli todella hauskaa opettaa taitavia ja asiasta kiinnostuneita ihmisiä jotka selvästi nauttivat harjoittelusta. Tunsin, että osallistuessani harjoituksiin opin itse paljon uutta. Olen iloinen että sain olla mukana leirillä, ja jatkossa olen tilaisuuden tullen aina valmis lähtemään Tallinaan uudestaan.

Terho Korhonen