Tallinnassa pidettiin 24.–25.3.2007 Daitoryu-leiri. Opettajiksi oli kutsuttu Suomen pääopettajat Jyrki Rytilä ja Marko Kempas. Jyrkille tuli viime hetkellä este, joten minä lähdin Markon avustajaksi.
Matkalla Tallinaan pohdimme, mitä opettaa, ja päätimme, että emme tee kiinteää suunnitelmaa vaan etenemme tilanteen mukaan. Tarkoitus oli antaa yleiskuva siitä, mitä Daitoryu on, ja korostaa perusideoita: liikkumista, vartalon käyttöä ja horjuttamista. Sovimme, että pitkän alkupuheen sijasta Marko kertoo parilla sanalla Daitoryusta ja tekee sen jälkeen koko ikkajoun läpi. Ikkajousta näkyvät em. ideat ja se, että Daitoryussa vastustajaa ei heitetä pois vaan kaadetaan omien jalkojen eteen. Näyttäminen on selkeämpää kuin pelkkä selittäminen, eikä harjoitusaikaa kannata käyttää pelkkään puhumiseen – jutella voi tauoilla ja väliajoilla.
Ensimmäisissä harjoituksissa osallistujia oli luullakseni yli 20, vaikka en laskenut tarkkaa määrää. Paikalla oli sekä virolaisia, jotka kaikki ymmärsivät suomea, että viron venäläisiä, joille opetuskielenä toimi englanti. Kaikki käyttivät valkoista vyötä, vaikka mukana oli pitkälle edistyneitä aikidon ja muiden budolajien harrastajia. Hakamaa emme leirillä käyttäneet.
Sali oli korkea ja tatami oli tilava joka suuntaan ja pinnaltaan hyvä, joten harjoittelu oli tilojen puolesta miellyttävää. Ensimmäinen harjoitus aloitettiin tekemällä daitoryun perusvenyttely ja osa aikikemposta, loppuosa tehtiin myöhempien harjoitusten yhteydessä. Tämän jälkeen Marko sovitusti puhui lyhyesti ja teki ikkajoun läpi, sitten aloitimme tekniikkaharjoittelun ippondorista.
Välittömästi kävi ilmi, että leiriläiset ovat asiasta kiinnostuneita ja taitavia harjoittelijoita: he seurasivat tarkkaavaisesti Markon opetusta ja tekivät ensimmäiset suoritukset rauhallisesti ja keskittyneesti pyrkien oikeaan suoritukseen ennemmin kuin kovaan vauhtiin. Silti harjoittelun intensiteetti oli hyvä: suoritukset olivat rauhallisia mutta tekeminen jatkuvaa, ilman taukoja. Suomessa monet aloittelijat ja jotkut edistyneemmätkin saattavat käyttää 10 minuutin ajasta 8 puhumiseen ja 2 tekemiseen. Myös leiriläisten rentous teki minuun vaikutuksen: yleensä daitoryun aloittavat jännittävät aivan liikaa lihaksiaan, mutta leiriläisillä sitä ongelmaa ei ollut.
Ippondorin jälkeen ensimmäisissä harjoituksissa tehtiin vielä neljä tekniikkaa. Koko leirin ajan yhteen tekniikkaan käytettiin aikaa n. 20 min. Leiriläisten taso näkyy siitä, että jokainen leiriläinen oppi vähintään auttavasti jokaisen tekniikan, vaikka asiat olivat uusia ja aika lyhyt. Tämä siitä huolimatta, että yksi harjoittelijoista oli sokea ja yksi oli harjoitellut aikidoa alle puoli vuotta.
Ensimmäisenä päivänä oli kaksi kahden tunnin ja yksi puolentoista tunnin harjoitus. Niiden aikana käytiin läpi ensimmäisen, toisen ja kolmannen danin tekniikoita samoin kuin aikiharjoituksia. Koko ajan leiriläisten harjoittelun intensiteetti oli yhtä hyvää kuin alussa väsymyksestä ja monien tekniikoiden tuskallisuudesta huolimatta.
Toisena päivänä sali oli vaihtunut, ja nyt päästiin harjoittelemaan kunnon pommisuojassa. Tilaa oli kuitenkin riittävästi. Toisen päivän aikana harjoiteltiin kerran kaksi tuntia kerran puolitoista. Marko opetti nyt erilaisia tekniikoita veistä vastaan. Harjoittelun laatu oli edelleen erinomaista, minkäänlaisen väsymyksen tai kyllästymisen merkkejä ei näkynyt. Koko leirin ajan osallistujat lisäksi tekivät hyviä kysymyksiä, he eivät pelkästään toistaneet näytettyä tekniikkaa vaan myös miettivät oikeaa tapaa toimia. Itse asiassa leiriläiset oppivat niin nopeasti, että koko porukka olisi ollut siltä seisomalta valmis kuudennen kyun kokeisiin ja suuri osa vielä viidennenkin.
Tärkein asia, joka minulle jäi mieleen leiristä, oli harjoitusten hyvä ilmapiiri. Oli todella hauskaa opettaa taitavia ja asiasta kiinnostuneita ihmisiä jotka selvästi nauttivat harjoittelusta. Tunsin, että osallistuessani harjoituksiin opin itse paljon uutta. Olen iloinen että sain olla mukana leirillä, ja jatkossa olen tilaisuuden tullen aina valmis lähtemään Tallinaan uudestaan.
Terho Korhonen